28. elokuuta 2013

6kk

Tämäkin luonnos on ollut täällä varmaan kaksi viikkoa... Ei vaan tunnu olevan niin paljoa asiaa. Ei ainakaan semmoista mikä teitä mahdollisesti kiinnostaisi. No kirjoitan kuitenkin, kiinnosti eli ei.

Meille oli tullut lukujärjestykset wilmaan. Ekalla viikolla ois kirjastopedagogiikkaa, toimistotyön perusteet (atk) ja informaatio- ja medialukutaito. Jep, kuulostaa minustakin tosi kiinnostavalta... Lisäksi ekalla viikolla pitää esitellä power point esitys kesän työssäoppimisesta ja kertoa vähän miten on opinnäytettään suunnitellut. Onneksi mulla on sentään idea tuohon opinnäytteeseen, ei tarvi sitä stressata vielä... Lisäksi olen aloittanut tekemään sitä power pointtia, se onkin ihan hyvällä mallilla. Ei mulla oikeestaan pitäisi olla mitään stressattavaa koulusta, mutta silti se vähän jännittää. Uudet oppiaineet ja taas sen opiskelurytmin löytäminen. Mutta onneksi meillä on paljon harjoitteluja, niin ei kerkeä opiskeluun missään vaiheessa lukuvuotta kyllästymään. Toivottavasti.

IMG_4087

   No, ei koulujutuista sen enempää. Käytiin viikonloppuna Arin kanssa Juankoskella ja haettiin Arin tavaroita. Käytiin Arin naapurissa katsomassa kissanpentua, joka haetaan uuteen kämppään parin viikon päästä! Käytiin myös Kuopiossa Matkuksessa. Meinasi alkaa ihan tosissaan ärsyttämään siellä, kun paljon kauppoja enkä meinannut löytää mitään! Lopulta cubus pelasti, sillä löysin sieltä aivan ihanat farkut! Lisäksi ostettiin pyykkipussi uuteen kämppään. Käytiin viime viikolla myös Ylivieskassa. Ostettiin sotkasta meidän varaamat hylly ja työpöytä. Käytiin myös kärkkäiseltä, mutta sieltä ei tarttunut mukaan muuta kuin taulu keittiöön.

IMG_4058
uudet farkut cubukselta 20e ja päivän asu
Muuttopäivä lähestyy koko ajan. Olen pikkuhiljaa pakkaillut vaatteita ja lakanoita. Eilen kävin läpi koulupöydän laatikot. Mitä kaikkia aarteita sieltä löytyikään. Aiheutin kummastussa Arissakin kun lässytin ja sössötin vanhoille tavaroille. Kuitenkin tilanne näyttää aika toivottomalta. Enää on vain muutama päivä aikaa pakata ja tilanne näyttää toivottomalta, kun viikolle on vielä muutakin ohjelmaa... Viimeiset pakkaukset ja auton lastaus olisi tarkoitus suorittaa lauantaina. Onneksi isällä on sentään iso pakettiauto, jonne mahtuu sopivasti kaikki. Tai ainakin pitäisi mahtua...

  Oltiin viime yö Arin kanssa metsässä meidän perheen mökillä, koska meille tuli eilen 6 kuukautta yhdessä! Mökissä ei ole mitään hienouksia, mutta meille oli pääasia että päästään kahdestaan rauhoittumaan kynttilän valossa. Kahdestaan oleminen ei kotona ole kovin helppo, kun mulla on 16 ja 10-vuotiaat pikkuveljet.
IMG_4040

Työssäoppimista mulla on kirjastossa jäljellä enää kaksi päivää. Niin se on vaan kesä mennyt taas, hui kamala. Eilen oli näytön arviointi, sain kesä- ja elokuun harjoitteluista molemmista 3. Ja opistolla se arvosteluasteikko on tosiaan 1-3. Mukavasti on mennyt molemmat harjoittelut. Mutta ei oikeastaan harmita yhtään mennä taas kouluun. Tällä hetkellä tuo Haapavesi ja opistokaverit vetää niin paljon puoleensa että oon välillä ollut vähän tuskaa istui täällä kotikunnan kirjastossa, kun paikkakunta itsessään ei kiinnosta!

IMG_3509
töissä

13. elokuuta 2013

Mulla alkaa koulu vasta kolmen viikon päästä!

Muilla alkoi tänään koulut, vaan mulla ja Arilla vasta 2.9. Oikeestaan mua ei ois yhtään haitannut jos itsekkin oisin päässyt opistolle jo nyt. Muuttoonkin on vielä kolme viikkoa, eilen sain ensimmäisen pakkausvimman. Odottavan aika on pitkä.
 Käytiin viime viikolla Ylivieskassa Sotkassa varaamassa kastanjanruskeat työtaso ja kirjahylly (yht 80e) Arille työtilaksi. Ollaan puoliksi vahingossa haalittu kalusteita niin, että olohuoneeseen menee ruskeat kalusteet ja makuuhuoneeseen valkoiset. Ollaan myös sisustettu asunto melkein kokonaan, mielessämme siis! Mulle on jo selvää missä komerossa säilytetään siivoustarvikkeetkin ;)
 Lauantaina taasen käytiin Kaustisella Helin synttärikahveilla ja hänen ja Jussin kämppää katsomassa (eihän ne oo asunu siinä kuin vuoden..).
   Ari lähtee huomenna opistolle, sillä on kolmen päivän aloitusleiri. Pääsee raukka hetkeksi pois meiltä kotoa, kaiken hössötyksen keskeltä. Ajattelin hyödyntää Arin poissaoloa ja lähden huomenna töiden jälkeen käymään Tytillä. Ei olla keretty nähdä kunnolla pitkään aikaan, vaikka meillä onkin välimatkaa vain 5km!
  Vielä pitää mainita, että olin tänään erityisen reipas ja tein perheelle ruokaa! Keitin perunoita ja paistoin kanaa, jonka sekaan laitoin Creme Bonjour -valkosipulikastiketta. Tosi helppoa.

IMG_2715
Arin tekemää mustikkapiirakkaa!
IMG_2950
auringonlasku yhtenä iltana

5. elokuuta 2013

Töitä, töitä

Ensimmäinen työviikko kirjastossa vilahti ohi, Ari muutti meille ja käy tämän kuun töissä täällä Toholammin lähistöllä. Meillä oli Rovaniemeltä sukulaisia käymässä ke-ma. Lauantai aamuna oli täällä Toholammilla huhan radalla jokkiskisat ja me ollaan oltu mummun ja serkkujen kanssa siellä jokavuosi ilmaiseksi grillillä töissä. Onnistuin kaatumaan siellä pihalla ja revin polviini aika mukavat kolot... Samana iltana käytiin perheen kanssa pikkuradan varrella grillaamassa. Mentiin sinne joskus klo23 aikoihin ja oltiin pari tuntia. Postauksen kuvat on lauantai illalta ja nuo pikkuradalta otetut kuvat onkin aika huonoja, kun oli jo pimeä kun siellä oltiin!

Nyt ois suunnitelmissa käydä poimimassa mustikoita ja koittaa saada niitä myydyksi, että sais vähän opiskelukassaa!
IMG_1803
minä ja Turre(toinen meidän koirista) lauantai iltana, meijän varmaan eka yhteiskuva! Turre ihan hölmistyneenä ja malttamattomana :D
IMG_1872 IMG_1886

IMG_1902