29. tammikuuta 2014

Oscar pläjäys




vähän huono kuva, mutta katsokaa tuota häntää!


On meillä vaan ihana kissa.

27. tammikuuta 2014

Instaweek 3-4

1. naamakuvaa tylsänä koulupäivänä 2. Haapaveden vanhan s-marketin purkua 3. Roosan ja Joelin tupareissa 4. uusi tv!

1. kuumaa glögiä kurkkukipuun 2. Arin tekemää kanawokkia, nam 3. evästä koulupäivään 4. jälleen naamakuvaa koulussa

1. Oulun hesburgerissa jälkkäriksi pehmis-jäätelö 2. Oulun keskustaa 3. juhlittiin Marian synttäreitä

25. tammikuuta 2014

Kerää kynttilät pois emme tarvitse nyt romantiikkaa, kun olen hankkinut meille tuvan täydeltä elektroniikkaa

Ensin muutama kännykkäräpsy. 1. kuvassa ollaan Limingan uudessa kirjastossa, samalla kun käytiin Oulussa tutustumassa amkiin liiketalouden yksikköön ja maakunta-arkistoon. Nukuin pommiin tuona aamuna, mutta kerkesin kymmenessä minuutissa sängystä kouluun. 3. kuvassa ollaan maakunta-arkistossa 2. & 4. on Haapavedeltä

Käytiin yhtenä päivänä Arin kanssa Ylivieskassa. Käytiin ensin Suvin ja Matin luona kahvilla ja mentiin sitten kärkkäiselle, mistä ostin luomivärin.

Tähän mennessä ollaan viety meidän pyykit aina Toholammille, mutta nyt vihdoinkin ostettiin meillekin oma pyykkikone! Löydettiin tämä tori.fi:stä ja se maksoi vaivaiset 60 euroa!


Marialla oli eilen synttärit, jotka pidettiin meillä. Oli mukava ilta, syötiin ja oltiin pienellä porukalla. Sekä laulettiin singstaria, mikä ei ollut mun osalta mikään fiksu idea, kun olin vasta ollut flunssassa ja kuumeessa. 

Tänään Ari lähti Juankoskelle ja minä ja Oscar tultiin Toholammille. Suunnitelmissa olisi katsoa tv:tä jonkin aikaa ja sitten mennä kerrankin aikaisin nukkumaan.

19. tammikuuta 2014

Tää on kyllä aikamoinen tappotauti...

... mutta alkaa olla onneksi pikku hiljaa ohi (tai ainakin nyt tuntuu siltä). Kuume on huidellut 36.9-38.5 asteen välillä. Kurkku oli niin kipeä, etten pystynyt nielemään, enkä oikeestaan edes yskimään, ääni alkaa palata vähitellen, pää on ollut kipeä.
Ärsyttää kun nyt on ollut niin kauniita ilmoja, että olisi tehnyt mieli lähteä kuvaamaan, mutta mun kurkku ei ole tykännyt yhtään kylmästä ulkoilmasta.
Oon parannellut itseäni hakemalla apteekista apuvoimia, syönyt Arin tekemää tulista ruokaa, juonut glögiä, syönyt pastilleita, maanut sohvalla ja katsonut leffoja. Eli viettänyt erittäin mukavaa pidennettyä viikonloppua, sillä en mennyt to ja pe kouluun tämän takia.

ulkona en tosiaan ole voinut kuvailla, joten tyydyin ottamaan muutaman räpsyn ikkunan läpi. Ja nekin silloin, kun aurinko oli jo laskemassa


vähän mässöä, että jaksaa sairastaa ;)

16. tammikuuta 2014

Kuulumiset kuvina


itse en tykkää niin paljon mustavalkoisista kuvista, mutta laitetaan nyt välillä yksi sellainenkin!

saatiin Arin vanhemmilta joululahjaksi uusi patja sänkyyn. Ollaan nyt kaksi yötä siinä nukuttu ja voi että on ihana! Oscar pääsi sitä ekana testaamaan

1&2: kavereilla oli tuparit, minäkin pääsin pitkästä aikaa vähän viihteelle! 3: meidän uusi tv <3

14. tammikuuta 2014

Game of Thrones


Mä niin odotan tätä! <3

13. tammikuuta 2014

Instaweek 1-2


1. Tytti toi käydessään meille lehmänmaitoa (eli suoraan navetan tankista otettua maitoa, ei kaupasta). Oscar oli ihan onnessaan ja sai nuolla viimeiset tipat kannusta. 2. mun sormus oli kaksi päivää hukassa, mutta löysin sen onneksi! 3. fiilistelin yks aamu tuon ihanan lämpimän viltin kanssa 4. tehtiin koulussa kylttejä valokuvanäyttelyyn

5. naamakuvaa elokuulta 6. se valokuvanäyttely 7. Oscar nukkuu :3 8. joulukarkit on alessa, joten ostin belgialaista suklaata

10. tammikuuta 2014

Valokuvanäyttely

Tiistaina oli ensimmäinen koulupäivä loman jälkeen. Meinasin nukkua pommiin, koska kännykkä oli sammunut yöllä, mutta onneksi Heta soitti puoli tuntia ennen tuntien alkamista. Aloitettiin aika rennosti, valmisteltiin kolmen hengen ryhmässä valokuvanäyttelyä (omista kuvista) koulun aulaan. Seuraavat kolme viikkoa on lähinnä kulttuuripuolen tunteja, sen jälkeen meillä alkaa työssäoppiminen. Menen Hetan kanssa Haapaveden museolle viideksi viikoksi.
Meillä oli kaverit käymässä keskiviikko iltana, lähtivät joskus kahden aikoihin yöllä. Siitä huolimatta olen saanut muokattua unirytmiä aika helposti ja vaivattomasti ja yleensä pääsen yhdentoista aikoihin nukkumaan. Silti aamulla väsyttää, aamupäivän tunnit menee nuokkuessa ja kun kotia pääsen, tulee monesti oikaistua sohvalle. Minä, joka en yleensä koskaan nuku päiväunia. Ehkä se tästä taas lähtee, jahka taas tottuu tähän rytmiin.

mm. nämä kuvat päätyivät näyttelyyn





nämä kyltit johdattavat näyttelyn luo

tänään "avajaispäivänä" tuotiin omia kameroitamme myös näytille, koska olimme koko ajan paikalla vahtimassa niitä

4. tammikuuta 2014

Ulkoasun muutoksia ja viikon kuulumisia

Tein blogin ulkoasussa muutoksia, toivottavasti sekin innostaisi bloggaamaan useammin. Mitä mieltä te olette uudesta ulkoasusta? Itse ainakin tykkään enemmän tästä, mitä tylsästä valkoisesta. Banneria en vielä vaihtanut, kun tuo on aika uusi.


Serkkuni Tytti tuli keskiviikkona meille yöksi. Meidän oli tarkoitus käydä uimassa, mutta Tytillä oli nuha joten löhöttiin ihan vaan kämpillä tekemättä mitään erikoisempaa. Tytti lähti kotiaan perjantaina, ja me lähdettiin Arin kanssa käymään illalla Ylivieskassa. Kierrettiin prisma, kärkkäinen ja gigantti, mutta ei ostettu mitään erikoista.
   Kotona Ari kirjautui Netflixiin, meidän oli tarkoitus katsoa Librarian III, mutta tekstit hyppi liian nopeaa kuvaan verrattuna. Onko muille käynyt noin netflixin kanssa? Vaihdettiin sitten leffaa ja katsottiin Green Landern. 
torstain asu
Mun joulukuu meni aikalailla laiskotellessa, en käynyt edes ratsastamassa kun ei ollut hevosta. Nyt tuntuu pitkästä aikaa siltä että pitää päästä liikkeelle ja ajattelin lähteä huomenna lenkille - tai ehkä jopa salille Arin kanssa.

2. tammikuuta 2014

Bloggausinnostus ja uudenvuodenlupaus

Kuten lukijat ovat varmaan huomanneet, mun blogi on ollut tämän vuoden aika hiljainen, postauksia on tullut keskimäärin yhdessä kuussa noin 3-10. Vuonna 2012 tein 113 postausta, tänä vuonna 67. Hevosblogiani kyllä päivitän ahkerasti ja innolla. Eli bloggausinnostus sinäänsä ei ole kadonnut mihinkään, tuntuu vain ettei mun postaukset kiinnosta ketään.

Myös kuvausintoni on laskenut puoleen viime vuoteen verrattuna. Sain järkkärin lahjaksi jouluna 2011, joten 2012 meni räpsiessä kaikkea turhaakin ja olin tosi innostunut kuvaamisesta. Viime jouluna sain siihen pidemmän putkenkin lahjaksi. Mulla on tietokoneella vuonna 2012 otettuja kuvia noin 10 000, ja 2013 vuonna otettuja noin 5000. Välillä menee pitkiäkin aikoja, kun kamera on vain laukussa, tai että Ari käyttää sitä enemmän mitä minä. Haluaisin ja tykkäisin kyllä kuvata, mutta silti jotain puuttuu... Osaaminen?


Mietin, että kummin päin nämä on vaikuttaneet toisiinsa; kuvausinto postauksiin vai toisinpäin?

Nyt vuoden vaihteessa blogille tulee 2 vuotta täyteen ja tykkään edelleen postaamisesta. Olen käynyt läpi vanhoja postauksia, poistanut muutaman turhan postauksen ja muokannut useampaa. Välillä olisi tehnyt mieli poistaa "yliteinit" postaukset kokonaan, mutta jätin ne kuitenkin. Ehkä se on hyvä että postauksistakin huomaa minun kasvaneen henkisesti edes vähäsen?

En ole poistamassa blogia, tai pitämässä taukoa (taukoilua on ollut ihan tarpeeksi). Yritän uudistaa blogia nyt, että minustakin olisi mielekästä kirjoittaa tänne. Yritän myös saada kuvausinnon palaamaan, ehkä se palaa itsekseen viimeistään kevään myötä?

Lisäksi toivoisin myös pientä innostusta lukijoilta. Lyhytkin kommentti piristää bloggaajan päivää hurjasti, eikä se vie lukijan aikaa kuin muutaman minuutin.


Minun uudenvuodenlupaukseni on postata useammin! Toivottavasti tämä lupaus myös pitää, ja innostuskin nousisi taas.