27. maaliskuuta 2014

Mun jopo

Ihan vahingossa on tullut pidettyä taas parin viikon tauko. En ole oikeastaan edes ajatellut koko blogia, kun vasta viimepäivinä.
Odotan kevättä innolla, vähitellen voi pukeutua kevyempiin vaatteisiin eikä koko ajan tarvi täristä. Mun autokoulu on edennyt kovaa vauhtia, enää on käymättä yksi teoriatunti ja neljä ajotuntia. Mulla oli liukkaanradan ajo viime viikolla ja tiistaina olin pimeänajonsimulaattorissa. Sillä oli kyllä paljon vaikeampi ajaa mitä oikealla autolla :D
Lähdetään perjantaina Arin kanssa taas Juankoskelle. Lauantaina lähdetään Arin porukoiden kanssa Joensuuhun viettämään Arin serkun synttäreitä. Käydään ainakin keilaamassa, tosi jännää, en oo keilannut koskaan! Oscar me jätetään tällä kertaa Haapavedelle, meidän kaveri tulee vahtimaan sitä. En ole vielä päättänyt, jaksanko raahata kameraa mukaan sinne synttäreille, mutta jonkinlaista postausta on varmasti tulossa reissusta!

tältä sitä näytettiin kaksi vuotta sitten, 16.3.2012. Olin just tullut parturista, nuo hiukset oli niiin ihanat!

14. maaliskuuta 2014

Here comes the kitty-cats

Viime postauksessa lupasin kissakuvia... Siinäpä niitä sitten olisi. Eli meidän Oscar oli Juankoskella Arin perheen kissojen, Simban ja Tildan vieraana. Juankoskella käydessä on hauska seurata, miten vanhat rouvat pistävät meidän villin nuorukaisen ruotuun ;)









12. maaliskuuta 2014

Today's outfit



paita ja housut hm / huivi gt / kengät björn borg takkia en muista mistä ostin

Tänään on ollut kaunis, aurinkoinen mutta tosi tuulinen päivä. Kuvia ottaessa tuntui että kohta lähtee joko ripset tai hiukset päästä! Meillä loppui koulu tänään jo yhdeltätoista, joten käytiin Arin kanssa pyörähtämässä Ylivieskassa, ei kylläkään ostettu mitään. Ei mulla oikeastaan nyt ole mitään sen erikoisempaa, tulin vaan laittamaan nämä kuvat tänne!

11. maaliskuuta 2014

Viikonloppu Juankoskella

Käytiin Arin (ja Oscarin) kanssa viime viikolla Juankoskella Arin kotona. Lähdettiin torstaina ja sunnuntaina tultiin takaisin Haapavedelle. Perjantaina lähdettiin käymään Kuopiossa shoppailemassa. Lauantaina vain oltiin, käytiin tapaamassa Arin mummoa. Olin ottanut kameran mukaan vaikka epäilinkin, että tuleeko kuvattua ollenkaan. Innostuinkin kunnolla näpsimään, varsinkin kissoja, joiden kuvista tuleekin ihan oma postauksensa.




h&m:stä ostin tällaisen perussetin. Oon rikkonut kolmet farkut puolen vuoden sisällä, joten ne oli ihan pakko ostaa

10. maaliskuuta 2014

Instaweek 9-10

Viimeiset kaksi viikkoa olikin vähän hiljaisempia instagramin suhteen. Vaivaiset kuusi kuvaa tuli lisättyä sinä aikana. Huomenna tai keskiviikkona on tulossa postausta Juankosken reissusta.

1. naamakuvaa viimeiseltä työviikolta 2. helmikuun viimeisiä päiviä ja tosi keväisen näköistä jo! 3. pari kuukautta vanha kuva Oscarista 4. Mitä teette juuri nyt -haaste, pelasin sims3:sta pitkästä aikaa 5. matkalla Juankoskelle 6. Kuopiossa h&m:ssä sovittamassa vaatteita

6. maaliskuuta 2014

Valmiina kevääseen

Multa loppui eilen työssäoppiminen museolla, joten mulla on nyt loppuviikko vapaata. Lähdetään tänään Arin ja Oscarin kanssa Arin vanhempien luokse Juankoskelle ja tullaan sitten sunnuntaina takaisin. Seuraavat neljä viikkoa mulla on ihanan tyhjiä, koulussa on vähän tunteja, joten ennätän keskittyä välillä vähän muuhunkin kuin kodin, koulun ja töiden välillä juoksemiseen. Asukuvia mulla ei nyt ole, koska oon juossut ihan koomassa paikasta toiseen, aamulla laittanut päälle vaan vaatteet, jotka nyt ensimmäisenä sattuu käteen osumaan. Saatte sentään muutaman uusimman kuvan Oscarista.
Täällä on nyt neljä astetta lämmintä, ihanaa, mun puolesta kevät sais jo tulla!


2. maaliskuuta 2014

Uutta järjestystä

Vaihdettiin eilen meidän kämpässä vähän järjestystä. Nyt täällä on paljon enemmän tilaa, ja kyllähän se piristää kun kämppä näyttää ihan erilaiselta. Jos ei ole varaa sisustaa, niin kannattaa kyllä vaihtaa huonekalujen paikkaa aina välillä!
Laitettiin mun koulupöytä osiksi. Äiti ja Ari rikkoivat sen muuton aikana, mutta sitä on kuitenkin pystynyt pitämään pöytänä. Nyt otettiin keskellä oleva levy irti, ja saatiin kaksi erillistä tasoa pöydän päädyistä.
Täältä ja täältä löytyy muita kuvia kämpästä!

Nykyään näkymä on tällainen kun tullaan eteisestä. Tässä on uusiokäytössä toinen pöydän päädyistä
Meikkipöytä siirtyi eteisestä makuhuoneeseen
Kirjahylly siirrettiin olohuoneeseen. Arin pöytä & hylly lähti tämän edestä makuhuoneeseen.