5. joulukuuta 2015

Blogi jää tauolle

Ajattelin tehdä taas kerran uuden blogin herättelypostauksen, mutta tulin siihen tulokseen, että ei siinä ole mitään järkeä. Blogi on käytännössä katsoen ollut tauolla jo 1,5 kuukautta, kun viimeisin postaus on lokakuulta. 

Tällä hetkellä koulu ja kaikki muu vie aikaa bloggaamiselta ja blogiarkistosta voi nähdä ettei tämä muutenkaan ole pitkään aikaan ollut enää kovin säännöllistä. Bloggaaminen on kyllä mukavaa ja uuden postauksen julkaisusta tulee aina hyvä mieli, mutta se aloittaminen ja tekstien suunnittelu on minulla aina niin hidasta. Eli kyllä mulla varmasti olisi ollut enemmänkin asiaa tänne, mutta enää ei vain onnistu.

Jatkan kuitenkin hevosblogini pitämistä, vaikka sekään ei ole kovin aktiivinen ollut. Toivottavasti sitä olisi nyt helpompi päivittää, kun ei tarvitse huolehtia tästä blogista. Lisäksi minua voi seurata instagramissa @heiditiukkis ja snapchatissa heidituulia nimimerkeillä.

Saattaa olla, että jatkan keväämmällä tai inspiraation palautuessa. Nyt haluan kuitenkin pistää tämän rehellisesti tauolle, ettei tarvitse potea huonoa omaatuntoa blogin hiljaisuudesta.

Hyvää joulun odotusta kaikille lukijoille!